perjantai 23. kesäkuuta 2017

Jälkeä ja sairaslomia


Viime viikon lauantaina oltiin molempien koirien kanssa tokokokeessa. Tinja oli edellispäivänä alkanut järsimään toista etutassun pohjaansa ihan yllättäen kun oli juoksemassa toisten koirien kanssa. Tassun pesun jäljiltä tassusta ei löytynyt mitään ja Tinja ei onttunut, niin lähdettiin kuitenkin kokeeseen katsomaan. Ei olisi pitänyt ja olisi pitänyt keskeyttää koe kesken, koska Tinja ei ollut lainkaan normaali oma itsensä. Raahusti vaan perässä eikä oikein olisi halunnut juosta. Tuomari arvosteli aika kiltisti ja saatiin silti kokoon VOI3 193,5 pistettä ja sijoitus 2./6.

Paikkamakuu 5
Nousi istumaan ja rapsuttelemaan itseään, kun palasin kehään. o_O
Seuraaminen 8½
L-liike 6
Meni maahan istumisessa.
Luoketulo 7½
Ruutu 9
Ohjattu nouto 0
Ei löytänyt heti kapulaa, joten ei halunnut tehdä.
Tunnari 5
Ei olisi halunnut tehdä tätäkään.
Kaukot 9
Metallihyppynouto 0
Jätettin välistä.
Kokonaisvaikutus 9

Tinjalla oli reilu kuukausi sitten yllättäen lenkillä alkanut ontumisepisodi, jolloin se oli ollut lähes kolmijalkainen. Silloinkaan tassusta ei löytynyt mitään, vaikka järsi sitä. Sen jälkeen Tinja on ollut aika vaisu treeneissä, vaikka ei ole ontunutkaan ja nyt tämä eikä edelleenkään onnu. Yhdestä tassusta on järsitty karvat ja siihen on kohonnut pehmeä patti, joten aikoisikohan vierasesinettä työntää ulos. Tinja on nyt levossa ja kipulääkkeellä ja on tuntunut sillä hieman piristyvän.


Hillan osalta koe meni oikein kivasti. Hilla teki kokeen läpi oikein kivalla asenteella hellelukemista huolimatta. Uiminen joessa ennen koetta saattoi vähän auttaa tilanteeseen. Kalliita pikkuvirheitä siellä täällä, mutta Hilla teki todella varman oloisesti. Muutama selkeä virhe, joihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Hillalle EVL1 262,5 pisteellä ja sijoitus 2./3.

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10
Olisi voinut mennä reippaammin maahan...
Seuraaminen 8½
Pitkässä peruutuksessa aukesi taas!
Zeta 9
Ekan jäävän jälkeen ei ollut ihan hereillä ja lähti aika hitaasti seuraamaan. Skarppasi kuitenkin loppuun ja kaikki jäävät oikein.
Luoksetulo 9
Tosi huono Hillalta. Hidas ja valui molemmissa stopeissa.
Ruutu 8
Ja taas yhden tassun verran ulkona ympyrästä...
Ohjattu 7
Merkki hyvä, mutta suuntasi keskikapulalle. Korjauksella vasemmalle. Puri kapulaan kiinni luovutuksesa.
Kiertohyppynouto 6
Kierto ok, seisominen olisi voinut olla terävämpi. Liikkuri seisotti meitä varmaan ainakin puoli minuuttia pysäytyksessä ja Hilla kerkisi aloittaa kapuloiden kyttäämisen. Lähti vasemmalle vaikka haettavana oikea. Sain kuitenkin korjattua. Tätä pitää harjoitella. Tuomari puhui jostain juuri ja juuri linjan ylittämisestä jonka takia näin huonot pisteet eli pysäytinkö liian aikaisin?
Tunnari 9
Hillalla hieman vaikeuksia löytää oikea. Palautuksessa viimeisellä kolmanneksella tiputti raville.
Kaukot 7½
Ainakin yksi todella huono seisominen ja tuplakäsky S-I. Sama käsky kuin peruutukseen, joten Hilla kai oletti, että pitää siirtää vain paino taakse. Ei liikkunut paikaltaan.



Illalla Hilla kävi vielä treenaamassa esineruutua. Hilla liikkui ruudussa aika hitaasti, joten pitää keskittyä vauhdin rakentamiseen jatkossa. Esineiden löytämisessä ei sinänsä ollut ongelmaa, mutta palautuksia pitäisi harjoitella. Nahkaista esinettä Hilla ei olisi halunnut edes palauttaa minulle, kun se oli niin kiva.


Sunnuntaina Hilla kävi taas harjoittelemassa jälkeä. Taas ensin yksi janaharjoitus ja sitten jäljelle. Jana meni tosi hyvin ja Hilla juoksi ihan täysiä ja suoraa krepille. Jälki oli helppo suora jälki, jossa kuusi keppiä tiheästi. Ruokapurkit tulivat minulta palkaksi. Ensimmäinen keppi jäi, koska Hilla kiersi risukkoa ja käveli jäljen päällä vasta, kun pidin liinasta tiukemmin. Muuten jäljesti tosi hyvin ja itsevarmasti! Hilla on kehittynyt ihan hirveästi lyhyessä ajassa.


Maanantaina tehtiin rally-tokon Keski-Suomen piirimestaruusrataa. Siinä oli suora putki, jonka jälkeen puolen vaihto edessä. Hilla selvisi yllättävän hyvin. Jopa siitä suorasta putkesta. Vähän tahtoi toisin Hillalla olla taas vauhtia liikaa. Liekki treenasi kanssa, mutta en muista enää mitä. Liekki kuitenkin tutustui ensimmäistä kertaa elämässään putkeen ja se oli Liekin mielestä hyvin jännittävä alkuun, mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin jännittävä.

Henkilön Eva H (@tinjahillaliekki) jakama julkaisu

Tiistaina Hilla treenaili tottista ja lähdettiin harjoittelemaan kapulan palautusta suoraan eteen. Aika hyvin lähti tajuamaan, kun kapula oli jo valmiiksi suussa ja pyysi sitä vaan tulemaan eteen istumaan. Luoksetulossa Hilla alkaa jo aika hyvin ymmärtämään, että tietystä käskystä pitää tulla eteen istumaan. Liekiltä vietiin enimmät mehut ensin kierrättämällä sitä vauhdikkaasti kartion ympäri ja sitten treenailtiin vähän seuraamista. Liekki kävi uudestaan tutustumassa putkeen eikä se ollut lainkaan jännä enää. Liekillä oli niin hauskaa juosta edes takaisin, että se ei aina malttanut syödä nameja.


Keskiviikkona oli taas vuorossa Hillan jälkitreenit. Lähdettiin harjoittelemaan janaa niin, että siitä lähti nyt jälki. Hilla ei ymmärtänyt ensimmäistä harjoitusta lainkaan. Ekalla yrityksellä teki janan hienosti ja lähti jäljelle kyllä mutta takajäljelle. Jäljesti senkin tosi huonosti ja poikkoillen ja siitä autolle hetkeksi huilaamaan ja hetken tauon jälkeen uusintayritys, jolloin ei tahtonut oikein tehdä janaakaan eikä poiminut jälkeä. Yritti vaan puskea metsän keskelle. Tehtiin vastaava harjoitus toiseen paikkaan vähän helpotettuna, että jälki lähti janalta niin, että Hillan oli vaan helppoa lähteä sinne suuntaan. Janan Hilla teki ihan kivasti, toisin merkkasi krepin kiipeämällä puuhun. Sen jälkeen poimi jäljenkin hyvin. Hilla teki myös lyhyen jäljen ja siihenkin aivan lyhyt janalähetys. Tässä kulki ensin pitkän matkan jäljen yli mutta korjasi siitä sitten jäljen päälle ja jäljesti tosi hyvin. Kulmankint teki täysin jäljen päällä. Lopussa oli kävelty pikku matka ihan hiekkatien reunaa ja siinä Hilla kävi useamman kerran tarkastamassa jatkuuko jälki toisella puolen, mutta työskenteli muuten tämän pätkän tosi hyvin.

Jälkitreeneistä Hilla sai sitten vesiripulin, joten nyt on molemmat koirat sairaslomalla.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti