sunnuntai 8. lokakuuta 2017

JK1! (ja Liekistä)


Tänään koitti se kauhea päivä, kun piti lähteä Hillan ja minun elämämme ensimmäiseen pk-kokeeseen. Eipä ole hetkeen kisaaminen jännittänyt näin paljoa. Jälkikoe alkoi jäljellä. Meille arvottiin viimeinen numero kutonen eli saatiin ihan hyvän tovin odottaa ennen kuin päästiin aloittamaan oma suoritus.

Jälki: Janalle Hilla lähti tosi vauhdilla mutta silti suoraan. Jälkeen reagoi hyvin, mutta kääntyi takajäljelle. Lähti kuitenkin hyvin kutsusta jäljestämään oikeaan suuntaan. Janalta 34p. Eka keppi oli heti 30-40 metriä janalta ihan tien vieressä. Hilla oli varsin järkyttyneen oloinen, kun en pystynyt palkkaamaan ensimmäisestä ilmaisusta kuin kehuin. Jatkoi silti jäljestämistä hyvin. Maasto helppoa tasaista matalaa jäkälää eikä tuullut. Hilla jäljesti tosi hyvin koko jäljen, myös kaksi kulmaa meni tosi hyvin. Kaikki kuusi keppiä löytyi ongelmitta ja Hilla ilmaisi kaikki kepit oikein menemällä maahan. Jälki tehty tasan kymmenessä minuutissa eli alitettiin aikakin ihan reilusti. Jäljeltä 164p.


Esineruutu: Esineruutu jäljen jälkeen. Siihenkin saatiin odottaa hyvä tovi. Hilla lähti taas etenemään reunoja pitkin. En nähnyt ihan mitä touhusi takareunalla, mutta näytti jossain vaiheessa siltä, että olisi pyörinyt yhdessä kohtaa. Nosti kuitenkin lapasen esineruudun ihan toisesta reunasta mistä olin lähettänyt. Palautuksessa jäi istumaan aika kauas, mutta ylsin ihan hyvin ottamaan esineen Hillalta liikkumatta paikaltani. Esineruudusta täydet 30p. Esineruudussa ehkä meillä eniten treenattavaa työskentelyn parantamiseksi.


Tottis: Viimeisenä numerona päästiin ensimmäisenä tekemään paikallaan olo.
Paikallaanolo: erinomainen. Hieman jännitti reagoiko laukauksiin ja seurasin yleisön reaktiota lähteekö. Ihan hyvin oli pysynyt paikallaan ja oli muutenkin ollut korrekti.
Seuraaminen: hyvä tai erittäin hyvä. Tosi huono minusta. Vetäisi herneet nenään ekasta laukauksesta ja seurasi sitten loppukaavion huonosti. Toiseen laukaukseen ei enää reagoinut, mutta tuomarilta meni ehkä  laukaukseen reagoiminen ohi, kun seurasi sitten loppukaavionkin tasaisen huonosti. Oma hätäilykään ei ihan hirveästi auttanut ja käännöksetkin meni hieman pilalle. Henkilöryhmässäkin olisi treenattavaa... Maininta lähinnä seilaamisesta.
Liikkeestä istuminen: erinomainen. Tästä liikkeestä lähtien Hilla rupesi tekemään tosi hyvin töitä. Seuraaminen erinomaista (poikittamista ei lasketa. ;) ) Istuminen hyvä.
Liikkeestä maahan ja luoksetulo: Seuraaminen erinomainen, hyvin maahan. Hyvällä vauhdilla eteen. Hieman arpoi paikkaa mutta tuli kuitenkin riittävän tiiviisti.
Tasamaanouto: erittäin hyvä. Saakelin kapula oli liukas ja lipesi minulta käsistä ja se vieri ihan miten sattui maata pitkin. Muuten korrekti nouto mutta Hillalta taisi mennä pasmat sekaisin mun heitosta, kun palautti kapulan suoraan sivulle selän takaa kiertämällä!
Hyppynouto: Skipattiin välistä. Taas palautti kapulan selän takaa kiertämällä suoraan sivulle.
A-nouto: erinomainen. Tässä hyvä riittävän tiivis eteenluovutus. Autoin hieman vartalolla, kun päätin, että tätähän ei mokata.
Eteenmeno: erinomainen. Tikkusuoraan eteen ja hyvin maahan yhdellä käskyllä.
Tottiksesta yhteensä 82p.


Hillalla ei ollut mitään ongelmia jaksaa pitkää päivää. Olisi varmaan tehnyt toisenkin samanlaisen setin. Tuloksena siis JK1-koulari yhteensä 276 pisteellä (Maasto 194p ja tottis 82p). Tämä tulos saavutettu käytännössä yhden kesän treenein. Pohjia kyllä tehty nuorempana, mutta kahtena viime kesänä ei olla taidettu kertaakaan edes mitään jälkeen liittyvää tehdä. Ensi kesänä sitten jatkuu jälkihommat uusin tavoittein. ;)


Ikävempinä asioina sitten Liekki menee huomenna ortopedin tutkittavaksi. :( Keskiviikkona ei olisi halunnut mennä istumaan tai maahan treeneissä ja kintereistä on kuulunut pidempään naksuntaa. Liekin vointi on kyllä mennyt paremmaksi, mutta pakko tutkia mitä siellä on vikana. Pahoin pelkään kinnervikaa, mutta toivottavasti olen väärässä.


Ollaan me tällä viikolla treenattukin. Maanantaina Hillan esineruututreenit. Tehtiin koekokoinen esineruutu ja kokeenomaisesti etsintä. Hilla lähti etenemään rajoja pitkin. Toisella pistolla sai hajun keskellä olleesta esineestä. Palautuksessa kompastui risuun ja tiputti esineen, joten vähän oli huolimaton. Jäi palautuksessa turhaun kauas istumaan. Varsin lyhyet treenit Hillalle. Oli ohi parissa minuutissa.

Keskiviikkona mentiin kentälle treenaaman. Hilla teki tottiksen läpi (paitsi hyppynoudot). Teki varsin kivasti varsinkin olin tiukkana, että minkäänlaista pelleilyä ei sallita. Tinjalle ruutu ja tunnari. Ruutu onnistui hyvin. Tunnarissa selkästi on vähän liikaakin itseluottamusta tullut, kun kävi nostamassa väärän oikean vierestä yhtään epäröimättä. Pitääpä muistaa treenailla tarkkuutta lisää. Liekki kerkisi treenailla ruutua, noutoa ja kiertämistä ennen kuin huomasin ettei ollut ihan kunnossa. Hyvin kyllä nämä teki. Liekki oli oppinut tuomaan mulle lelun ruudusta ja kiertämistäkin saatiin sen verran eteenpäin, että Liekki alkoi tajuta lähteä kiertämään pelkällä sanallisella vihjeellä lyhyeltä matkalta.

Torstaina Hillan viimeiset jäljet ennen koetta. Tehtiin taas janaharjoitus eli ekalta lähti lyhyt jälki keskeltä janaa, toisessa palkka takarepin alla ja kolmannessa taas lyhyt jälki janan puolesta välistä. Janat meni kaikki tosi hyvin, mutta molemmilla jäljillä Hilla kääntyi ensin takajäljelle. Jäljesti kuitenkin sitten hyvin, ilmaisi välissä olleet kepit ja löysi päässä olleet ruokarasiat.

Perjantaina tottiksen viimeistely. Noudot eivät meinanneet sujua, kun tahtoi vaan jäädä liian kauas palautuksessa. Ekalla A-noudossa yritti myös kiertää palautuksessa mutta tämä uusittuna toimi sitten hyvin. Seuraamsieen ampumiset eikä mitään reaktiota. En toisin itsekään osannut odottaa ampumista. :D Esittelyn harjoittelussa ei olisi malttanut olla paikallaan, kun oli liian tuttu ihminen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti