maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kahden maailmanmestarin opissa


Viikonloppu olikin tehokas tokon opiskeluviikonloppu, sillä koirat kävivät hakemassa oppia kahdelta maailmanmestarilta. Perjantaina kaikki koirat olivat Oili Huotarin opissa ja Liekki oli valittu viikonlopulle yhdeksi esimerkkikoiraksi Valentina Ballin seminaariin. Valentina Ballin (italialainen) koulutusperiaatteet olivat varsin erilaisia mitä on Suomessa totuttu tekemään ja sinällänsä varsin mielenkiintoista kuunneltavaa.

Oili Huotarin koulutus

Tinja
  • Kiertohyppynouto
    • Kierron pongausta paljon
    • Jos ei näytä pongaavan kartiota, siirry niin lähelle, että näkee kartion ja pongaa sen varmasti. Sen jälkeen siirru alkuperäiselle paikalle lähettämään kiertoon.
    • Paljon kapuloita matkalle, että tottuu kapuloihin eikä ole enää juttu. (Tinja mutkittelee kapuloiden kohdalla.)
    • Kriteeriksi kontaktin pitäminen, kun liikkuri vie kapuloita. Koiralla ei mitään syytä katsella kapuloiden vientiä, koska kapulat on kierron jälkeen selkeästi näkökentässä koiran edessä.
    • Nami kartion taakse? Mutta vain yksi! Namin sijoitus niin, että koira havaitsee sen vasta, kun on osittain kiertänyt kartion. Saisi paremman imun kartiolle.
  • Tinjalla kaunis seuraaminen, mutta käännöksissä on työstettävää. Ennakoi käännöksiä ja tekee ne etupäällään.




Liekki
  • Kontaktin saaminen: namin antaminen taaempaa (jalan vierestä sivusaumasta) niin, että koira joutuu hyppäämään istuiltaan hieman ylöspäin. Kuitenkin koiran takapuoli tulee pysyä koko ajan maassa. → kannattavaa katsoa ylöspäin.
  • Motivaatio saatava paremmaksi eli löydettävä Liekille mieleinen palkka. (Naturis ei oikein kelvannut.) Lisäksi mitään kivaa ei tapahdu, jos ei tee jotain, esim. ei pääse ulos, jos ei tee jotain temppua.
  • Leikkimisen opettaminen. Vaatii vain leikkimään. Eikä saa antaa kiipeillä syliin kesken leikkien. (Liekki leikkii kotona, mutta ei vieraissa paikoissa.)
  • Liekki ei ole niin pehmeä ja heikko; yrittää päästä helpolla. Tulee vain tiukasti vaatia halutut asiat läpi.




Hilla
  • Seuraaminen
    • Hilla liikkuu tällä hetkellä jotain peitsin ja laukan sekoitusta eikä kokeissa sillä saa pisteitä. Hillalle tulee opettaa liikkumaan ravilla seuraamisessa.
    • Ensin opetetaan näyttelyravi ilman erillistä käskyä väärällä puolella hihnassa. Kun ravaa varmasti, siirretään seuraamispuolelle ja ruvetaan pikkuhiljaa hidastamaan omaa liikettä. Ravin tulee kuitenkin säilyä. Hihnalla estetään, että ei pääse liian eteen.
  • Enemmän haasteita, jotta tekemisen mielekkyys säilyy. Esim. Kaukot ruudun ja kiertokartion välissä, sitten vinottain luoksetulo, ruutuun lähetys ja lopuksi vielä kierto.
  • Hilla osaa asiat, joten siltä tulee vaatia myös osaamista. Ei pidä kelpuuttaa mitään puolittain tehtyä. Osaa myös juosta ihan tarpeeksi lujaa.




Valentina Ballin seminaari

Koulutusperiaatteet
  • Hakee tasapainoisia intensiivisiä koiria, jotka eivät ole kuitenkaan stressaantuneita. Kaikki nopeat koirat eivät ole intensiivisiä.
  • Intensiivisyydestään huolimatta koiran on kyettävä virheettömään suoritukseen.
  • Intensiivisyys on kokonaisuutta, ei pelkkää fokusta ohjaajaan.
  • Koiraa lähdetään treenaamaan jo pikkupennusta lähtien. Koiran tulee reagoida kaikkeen ohjaajan puheeseen.
  • Aloittaa kouluttamisen aina ruualla. Ei kuitenkaan käytä ruokaa selittämään tehtävää vaan pelkästään palkitsemiseen. Ei käytä juurikaan leluja eikä varsinkaan alkuvaiheessa. Hänen mielestään koiralle saa nopeuden ilman lelujakin.
    • Paljon lelulla koulutetulle koiralle tulee todennäköisesti runsaasti turhaumaa ja turhauman mukana tulee paljon virheitä.
  • Koulutuksessaan käyttää paljon klikkeriä, ei siksi että uskoisi sen olevan maailman paras tekniikka, vaan siksi, että tässä koulutusmenetelmässä koira joutuu oivaltamaan itse ja vasta sitten saa palkkion.
  • Ei palkkaa, jos koira tekee tehtävää vain palkkion toivossa.
  • Pennun kanssa aloittaa mielessään koko ajan kilpailusuoritus. Pennulle tokon tulee olla hauska työ, ei leikkiä.
  • Koulutuksessaan antaa koiralle kaksi viestiä: toko on työtä ja toko on hauskaa.
  • Kaikki harjoitukset päättyvät aina perusasentoon, josta koira pääse tavoittelemaan lelua. → Perusasennosta tulee kiva juttu, ei rangaistus.
    • Perusasento erittäin tärkeä, koska kaikkien liikkeiden alussa ja lopussa.
  • Haluaa luoda koiralle kuvan, että käsky toimii palkkana.
  • Ei halua pitää koirista kiinni, jolloin koirat patoavat fyysisesti, eivät henkisesti. Patoaminen tapahtuu ruuan kautta; houkutellaan ruualla seuraamaan ohjaajaan ja sitten ruuan saa esim. pysähtymisestä/kierrosta.
  • Luo koiralleen jännitteen, jota seuraa tehtävä ja lopuksi palkka.
  • Pennulle kaikki ruoka tulee koulutuksen kautta.
  • Liikkuu paljon pentua kouluttaessaan sekä käyttää sosiaalista palkkaa, jotta pentu oppii sen. Koiran tulee oikeasti ilahtua ohjaajasta eikä pelkästään ajatella palkkaa.
  • Ei palkkaa koiraa heti kokeiden jälkeen. Muuten koira ajattelee kokeissa vaan ulkopulella odottavaa palkkaa. Kaiken kivan tulee olla kehässä.
  • Koira saa olla täysin vapaalla eli saa tehdä mitä haluaa, kun on vapautettu tehtävästä. Ei halua laittaa koiraa maahan makaamaan ja odottamaan, koska ei tällöin pysty seuraamaan koiran mielentilaa ja haluaa koulutuksessa vaikuttaa juuri koiran mielentilaan.
  • Tärkeimmät ensimmäisenä pennulle opetettavat taidot on oma nimi ja ei.
    • Eitä käyttää virhesignaalina - ei rankaisuna.
      • Ein opettaa koiralle sanomalla käskyn vihaisella sävyllä, jolloin pentu yllättyy ja lopettaa toimintansa. Toivottu reaktio koiralta on, että menee mielisteleväksi.
      • Omalle koiralle on useita ei-signaaleja, joiden voimakkuus vaihtelee. Näytti omalla koirallaan voimakkaimman ei-käytön, kun koira painoi seuraamisessa ja käski koiran pois.
      • Perustelu ein käytölle se, että myös koiraemot kurittavat pentuja.
  • Hitaallakoiralla ei koskaan korosta virhettä vaan palkkaa aina. Koiran vauhti on suoraan verrannollinen koiran mielentilaan eli ei yritä saada lisää vauhtia kieltämällä hitaudesta. Laiskan koiran kanssa kuitenkin käyttää painostamista.




Ruutu
  • Selittää koiralle tehtävän niin, että koira ajattelee ruutuun juoksemista.
  • Ei aloita ruudun kouluttamista lelulle/targetille lähettämällä, koska hänen mielestään koira tällöin juoksee vain lelulle/targetille, ei ruutuun. Voi kuitenkin käyttää näitä myöhemmin koulutuksessaan, jos koira on oikean tyyppinen ja on tarpeen.
  • Haluaa treenata heti alusta alkaen kisanomaisesti. Kuitenkin pennulla käytössä kisaruutua pienempi, noin 1,5x1,5m reunallinen ruutu, jotta pentu hahmottaa paremmin, että kyseessä on johonkin eteneminen.
    • Hyppy reunan yli auttaa saamaan hyvän asenteen ja vauhdin.
    • Siirtyminen ensin kisakokoiseen ruutuun ja sitten laitojen laskeminen pikkuhiljaa alas.
  • Avustajaa käyttäessä, avustaja ei esitä jättävänsä maahan mitään. Koiran halutaan vain siirtyvän tietylle alueelle, ei rupeavan etsimään maasta jotain.
  • Ei hae vauhtia heti alkuun innostamalla koiraa.
  • Haluaa, että koira kiinnostuu takaseinästä (keskellä ja alhaalla kuitenkaan koskematta). Takaseinästä tulee targetti koiralle. Alkuun ei halua koiran ajattelevan lainkaan ohjaajaa vaan takaseinämää. Koiran kääntyminen ohjaajan kohti on osa pysähtymistä, joka opetetaan erikseen.
  • Ei koskaan juokse pennun perässä ruutuun, vaan tulee vasta kun pentu on ruudussa. Jos pentu lähtee ruudusta ohjaajan luokse, ohjaaja pysähtyy ja sanoo ei.
  • Kosketusalustaa käyttää aina ruudussa, mutta ei kuitenkaan ruudun opettamiseen vaan huolehtimaan, että koira pysähtyy aina oikealle paikalle.




Nouto
  • Noudossa lelulla houkuttelu johtaa usein ongelmiin viimeisillä metreillä (eli opetustapa, jossa koiralle heitetään kapula, koira noutaa ja koira saa vaihtaa kapulan ohjaajan kädessä olevaan leluun): koiralle ei ole opetettu mitä tehdä tässä vaiheessa.
  • Jakaa noudon opettamisen kahteen vaiheeseen: kapulan palautukseen ja kapulan pitoon.
    • Aloittaa noudon opetuksen kapulan palautuksesta, koska kapulan pito vaatii pennulta itsehillintää.
    • Pitovaihetta opetellessa odotetaan sitä vaihetta, että koira kieltäytyy kapulasta ja haluaa suoraan namin. Kapula saadaan koiran suuhun turhauman kautta eli vaaditaan namia tavoittelevaa koiraa ottamaan kapula suuhun. Tätä kautta kapulasta saadaan työväline, ei lelu.
      • Pidon opetus aloitetaan aina niin, että kapula on ohjaajan kädessä, jotta koira ei pääse poimimaan omatoimisesti kapulaa maasta ja palkkautumaan kapulalla.
      • Kapulan noston maasta opettaa käsitargettiin. Käsi on kourussa.
    • Kun koira osaa paikaltaan nostaa kapulan käsitargettiin, ruvetaan heittämään kapulaa ensin ihan lähelle ja sitten pikkuhiljaa pidemmälle. Palautus aina käsitargettiin.
  • Pitoon saadaan intensiivisyyttä patoamisen kautta lelulle/namille. Kapulan pidon ei tule olla pelkkää istuskelua kuin koulunpenkillä.
    • Patoaminen tehdään istuvasta asennosta, jotta istumisesta ei tule hidasta. Koira ottaa kapulan ohjaajan edestä, palaa perusasentoon ja sitten patoaminen.
  • Nouto on ainoa liike, jossa koira saa ajatella palkkaa.
  • Noudon luovutusasento on aloitus → koiralla asenne, että mitä seuraavaksi.
  • Perusasentoon siirtymisen tulee olla vahva (jännite) ennen kuin sama toiminto siirretään noutoon.
  • Fokuksen tulee olla koko ajan ohjaajaan, ei liikaa ajattelua kapulaa kohden.


Luoksetulon ja kiertohyppynoudon pysäytykset
  • Pysähtymisen opettaa peruuttamisen kautta. Koira keskittää luoksetulon stopeissa energiansa poispäin ohjaajasta. Mutta käyttää peruuttamista vain niissä liikkeissä missä koira juoksee, ei missä kävelee (esim. jäävät).
    • Peruutuksen opettaminen: rima koiran edessä, houkutellaan namilla seuraamaan riman yli ja koira yllätetään laittamalla äkillisesti (nopealla liikkeellä) namikädet selän taakse. Tästä seuraa yleensä se, että koira astuu taaksepäin, josta palkka.
      • Voimaa tulee olla sekä ohjaajan seuraamisessa että peruuttamisessa. Jos koira ennakoi peruuttamista, palkataan ohjaajan seuraamisesta.
    • Harjoituksessa siirrytään pikkuhiljaa siihen, että koiran tulee siirtää kaikki jalat riman yli → pysähtymiseen tarvitaan kaikkia jalkoja.
  • Älä tyydy pelkästään pysähtymiseen, vaan vaadi aina peruutus. Muuten kriteeri muuttuu ja pysähdykset huononee.
  • Koiran tulee myös peruuttaa istuvassa että makaavassa asennossa. Peruutuksen ajan asennon tulee säilyä eli koira ei saa nousta seisomaan, peruuttaa ja ottaa uudelleen asentoa.
    • Työstää ensin seisomisen ennen muita asentoja.
    • Toistaa käskyä, kunnes koiralta tulee reaktio liikkua taaksepäin. Tätä ennen peruutus on opetettu erittäin vahvaksi.
  • Vauhtia saadaan luoksetuloon siten, että pyydetään koiralta pitkä peruutus (jos koira ääntelee, peruutusta jatketaan niin pitkään kunnes hiljenee). Kun koira “luovuttaa” ja peruuttaa, palkinnoksi saa tulla luoksetuloon. Ajatuksena tässä, että peruuttaminen on koiralle hankalaa eikä tee sitä niin mielellään.
  • Ei koskaan auta kädellä koiraa asentoon paitsi opetteluvaiheessa.




Seuraaminen
  • Seuraamisessa haluaa koiran olevan rauhallinen, “kävelyllä”.
  • Treenatessa tekee paljon käännöksiä ja pysähdyksiä, vain vähän pitkää suoraa seuraamista.
    • Pitkää suoraa tehdessä koira unohtaa paikan ja asennon pitämisen ja ajattelee vaan seuraamista.
  • Seuraamista ei palkkaa muuten kuin sosiaalisesti.
  • Koiran takapää eli voimakkaasti seuraamisessa
    • Syyt: 1) Energia vapautuu takapäästä, koska tietää euraamispaikan ja 2) yrittää kovasti mielyttää - valmiina tekemään kaikkea.
    • Ohjaajan tulee olla “täydellinen” liikkeissään ja kävellä rauhallisemmin. Koiran tulisi keskittyä paremmin kontaktin pitämiseen (silmät pyörivät päässä, vaikka pään asento pysyi koko ajan korrektina).
  • Käyttää päähän koskettamista seuraamisessa muistuttamaan fokuksesa ja rauhoittumisesta.
  • Koiran tulee seurata vasenta jalkaa - jäätävä vasemman jalan viereen vaikka vasen jalka edessä.
  • Jos seuraamis-käskystä ei tapahdu mitään, käytä hetkellisesti koiran nimeä välissä auttaakseen koiran pois jumahtamisesta.
  • Hidas istuminen
    • Koira ajattelee liikaa liikkumista, pysähtymisillä ei ole merkitystä.
    • Paljon pysähtymisiä ja käännöksiä heti alkuun, että tulee koiralle luonnolliseksi.
    • Ei palkkausta lelulla.
  • Bordercollie liian fiksu kainalopalkkaan - eivät riittävän motivoituneita katsomaan lelua ja odottamaan sen tipahtamista. Lelu kerkiää maahan saakka.
  • Koira ei saa päättää milloin ottaa palkan.
  • Namin antaminen ei tarkoita vapautumista. Koiran tulee jatkaa seuraamistehtävää, vaikka palkkaa tulisi tiheästi.
    • Koiran palkkauksen jälkeen siirrytään kilpailuasentoon - koiran tulee pitää seuraamispositio.




Pentutreeni
  • Targetille eteneminen
    • Jännitteen luominen toistamalla käskyä, kun tekee hyvällä intensiteetillä. Mitä enemmän on vaadittu, sitä isompi palkka.
    • Ohjaaja ei pidä koirasa kiinni, vaan hetsaa namilla ja sitten lähettää koiran käskyllä targetille.
    • Palkka, kun ajattelee tehtävää eikä palkkaa.
  • Ei istumisen opettamista ensimmäiseksi pennulle, koska on passiivinen liike ja lähtevät tarjoamaan sitä liian herkästi muualle.
  • Perusasento
    • Namikäden häivyttäminen: Nami otetaan selkeästi taskusta ja siirretään käsi selän taakse. Kun pentu kurottaa namia kohden, toistetaan käsky ja palkka tuleee kun tottelee käskyä ja katsoo ohjaajaa.
    • Kädessä valmiiksi paljon palkkaa, jotta ei tarvitse jatkuvasti kaivaa palkkaa taskusta. → Taskusta ei tule liian tärkeä.
    • Käsi reisisaumassa palkatessa, samassa asennossa kuin olisi kisoissa.
    • Seuraamisessa liiku nopeasti → energia seuraamiseen eikä kerkiä ajatella kättä.


Eteenmeno
  • Targetti parempi kuin lelu. Kummankin tulee olla kuitenkin huonosti ympäristöstä erottuva.
  • Jos eteenmenossa tapahtuu virhe, toistaa käskyä, kunnes korjaa ja oivaltaa mikä on oikein. Tämän jälkeen kutsu takaisin ja uusi yritys.
  • Kun osuu targetille, heitetään nami ja heti käsketään uudelleen targetille. Lelun saa vasta kun koira osoittaa ymmärtävänsä mitä halutaan.
  • Paljon treenaamita ylipitkillä matkoilla, yli 20m.
  • Kun targetille eteneminen sujuu, ruvetaan targettia siirtämään eri paikkoihin kentällä.




Tunnistusnouto
  • Koiralle helppo tunnistaa oma kapula, mutta säännöt tekevät liikkeestä vaikean.
  • Harjoittelee aina nurmella. Alkuun yksi kapula, jonka piilottaa nurmeen.
  • Jos ei pidä jostain koiran tekemisestä, sanoo heti ei. Ainoa poikkeus tunnari, jossa koiran tekemiseen puuttumienn huonontaa lopputulosta.
  • Muuttaa harjoitusta, jos tulee virhe. Jos koira tuo väärän kapulan, kertoo koiralle, että teki virheen mutta ei tee tästä numeroa.
  • Koiran työskennellessä kapuloilla, ohjaaja ei puutu millään lailla koiran tekemiseen, esim. kuittaamalla oikean kapulan.
  • Isolla namipalalla tunnareiden edessä saadaan koiran nenä auki. Ohaaja itse asettelee namipalan, koska koira ei saa syödä mitään muuta kuin ohjaajan asettelemaa ruokaa.




Jäävät liikkeet
  • Ei halua treenata pitkään niin, että koira on ohjaajan edessä, koska kyse on täysin eri harjoituksesta kun koira on edessä verrattuna kun koira on ohjaajan sivulla.
  • Ohjaajan loittoneminen koiralla vaikeinta, ei asennot.
  • Ohjaaja on paikallaa ja koira seisovassa sennossa seuraamispaikalla ja siitä käsky. Seuraavassa vaiheessa ohjaaja siirtyy parin askeleen päähän koirasta (selkä koiraan päin) ja antaa käskyn. Kolmannessa vaiheessa ohjaaja antaa käskyn liikkuessaan poispäin koirasta. Koira ei saa lähteä ohjaajan perään tekemään asentoa.
  • Istuminen
    • Koiran vaikeampi saada ymmärtämään tekemään nopeammin takapäällään → ajatus istumisesta nopeana etupäänä pompun kautta. Pomppu saadaan opettamalla koira hypähtämään etupää pienen korokkeen taakse.
      • Koroke on ihan etujalkojen takana noin ranteen korkeudella.
      • Harjoitus yleensä mieleinen koiralle → lisää aktiivisuutta.
    • Ei halua koiran istuvan etupäälukituksena ja sitten siirtävän takapään istuvaan asentoon.
    • Ei opeta laisinkaan tavallista “koti-istumista”.
    • Ei palkkaa koskaan istumista lelulla, koska istuminen on vaikeaa, jos koira on liian intensiivinen.
  • Palkka tulee heittämällä, koska ei halua koiran ajattelevan käsiä.
  • Seisominen
    • Harjoitus aloitetaan pysymisen harjoittelemisesta. Asettelee itse koiran näyttelyseisomisee ja opettaa koiran sietämään ohjaajan liikkumista, vetämistä ja tönimistä.
    • Haluaa seisomiseen jännitettä vetämisen ja tönimisen kautta.
    • Heittää koiralle namin, kun koira alkaa tulla uudelleen luokse, antaa käskyn ja heittää heti koiralle namin odottamatta, että koira toteuttaa käskyn. Ohjaaja seisoo koko ajan paikallaan.
      • Seuraavassa vaiheessa ohjaaja liikkuu peruuttaen taaksepäin, seuraavaksi kääntää koiralle sivuprofiilnsa ja lopuksi selkänsä (tähän vaiheeseen tarvitaan avustaja tai peili, koska ei halua kääntää edes päätään koiraa kohti). Vasta aivan viimeiseksi viive käskyn ja palkkauksen välillä. Ja viimeiseksi seuraamiseen liittäminen.
    • Käyttää koiralle ruokapalkkaa,koska ei halua koiran siirtyvän saalispalkalle.


Paikallaanolot
  • Helppo liike, jos koiralla on hyvä fokus ohjaajaan. Ongelmia tulee, jos koira ei ole fokusoitunut ohjaajaan.
  • Kehuu aina, kun koira on kiinnostunut ohjaajasta ja katsoo ohjaajaan päin korvat höröllä.
  • Oikea mielentila, yhteistyö ja kontrolli rakennetaan yleisesti, ei pelkästään yhteen kohtaan tiettyä liikettä.
  • Ei harjoittele lainkaan liiallisia häiriöitä (esim. lelujen heittelyä tai vieras yrittää käskyttää väärään asentoon).




Kauko-ohjaus
  • Intensiivinen koira haluaa tehdä liikkeet ei-luonnolliseen tapaan. Laiskat koirat yrittävät päästä helpolla ja tehdä omalla tavallaan.
  • Jokaisessa koulutustekniikassa jotain positiivista ja jotain negatiivista.
  • Ei tähtää heti täydellisiin asentoihin vaan haluaa koiran olevan energinen ja liikkuvan hyvin. Jos vaatii heti täydellisiä vaihtoja, koira menee pilalle.
  • Opettaa kaukokäskyt viimeisenä. Haluaa, että koira on aikuistunut ennen kuin aloittaa kouluttamisen. Kaukokäskyt vaativat itsehillintää ja kehonhallintaa.
  • Takajalat paikallaan: ajatus poispäin ohjaajasta, koira ei halua tulla kohti ohjaajaa (suuntaa energiansa poispäin).
    • Käyttää rimaa. Opettaa koiran astumaan riman yli. Mutta siirtyy nopeasti tekemään ilman rimaa.
  • Käsimerkistä koira siirtyy taaksepäin ja suullisesta käskystä koira tietää asennon.
  • Jos edellä oleva ei ole riittävää kaukojen opettamiseen, käyttää takajalkatargettia. Asettaa kuitenkin koiran targetin päälle, ei käske sinne, koska ei halua koiran etsivän targettia.
  • Toisinaan tekee kaukoja pelkillä sanallisilla käskyillä ja toisinaan pelkillä käsimerkeillä. Vaihtelee myös paljon matkaa lyhyestä ylipitkiin.


Kiertohyppynouto
  • Kierron tiukentamiseksi ohuet metallitikut kartion molemmille puolille.
  • Ohjaajalla valmiina kädessä ruokaa, kun koira lähetetään kiertoon. Kiertoa ei kuitata koiralle kierron aikana oikein suoritetuksi.
  • Jos koira tekee väärin, heti ei ja korjaus. Pysäyttäminen on positiivinen käsky.
  • Kapuloiden heittäminen ennen kiertoon lähettämistä, jotta kapuloiden merkitys vähenee.



Motivaation rakentaminen (eli Liekin osuus)
  • Kaikki ruoka on ansaittava - ei ilmaista ruokaa.
  • Paljon naksuttimella koulutusta, mutta sellaisia aisoita, joissa koiran energia suuntautuu ohjaajaan päin.
  • Koiralle selkeät säännöt - ei saa tehdä omiaan.
  • Namit kahden sormen välistä eikä maasta saa ottaa. Koiraa houkutellaan ruuan ja ohjaajan perään ja nami annetaan kun hyppää raivolla tavoittelemaan sitä.
  • Kun palkkaa seuraamisessa liikaa pelkästä istumisesta, niin liikkumisella ei ole mitään merkitystä.
    • Palkkaus ensin usean kerran peruasennosta ja sitten askel eteenpäin ja koiralle heti palkka odottamatta tuleeko perässä vai ei.


Liekki ei ehkä vaikuttanut kovin ihmeelliseltä koulutuksessa, mutta se ei rähissyt kenellekään. Istui ja tapitti minua ihan oma-aloitteisesti ilman mitään käskyä vaikka kuinka pitkään. Välissä saattoi käydä ihan pienen lenkin kävelemässä, mutta heti tuli takaisin. Ja söi reippaasti (puri sormesta) myös Valentinan kädestä. Aika isoja saavutuksia Liekiltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti